Kyyvesi-Pieksämäki kalatalousalue
Kyyvesi-Pieksämäki kalatalousalueen pinta-ala on 1772 km2 ja siihen kuuluvien vesialueiden pinta-ala on 28 840 hehtaaria. Suurin osa kalatalousalueesta kuuluu Mäntyharjun reitin vesistöön ja pienempi osa Rautalammin reitin vesistöön. Kalatalousalueen suurimmat järvet ovat Kyyvesi ja Pieksänjärvi. Muita yli tuhannen hehtaarin järviä ovat Rauhajärvi, Pyhäjärvi ja Iso-Naakkima.
Kyyvesi-Pieksämäki kalatalousalueen järvet ovat pääosin eriasteisesti humuksen värjäämiä ja suhteellisen matalia. Vähähumuksista järvityyppiä edustavat ainoastaan Pyhäjärvi ja Valkeajärvi. Ekologisen tilan luokituksen mukaan 89 % alueen vesistä kuului erinomaiseen tai hyvään luokkaan. Moniin alueen hyvässä tilassa oleviin järviin ja virtavesiin kohdistuu kuitenkin riski, että tila heikentyy tulevaisuudessa ilman vesienhoidon toimenpiteitä.
Monet eri toimijat ovat kunnostaneet aktiivisesti kalatalousalueen vesiä ja edistäneet viestinnällään vesienhoidon toteutumista. Kyyveden osakaskunta on järjestänyt hoitokalastusta Kyyvedellä jo vuosien ajan ja toiminut valuma-aluekunnostukseen liittyvissä hankkeissa hakijana ja yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Metsäkeskuksen ansiosta valuma-alueella on saatu toteutettua runsaasti metsätalouden vesiensuojelurakenteita. Pieksämäen kaupunki on avaintoimija Pieksänjärven tilan parantamiseen tähtäävien hankkeiden osalta. Pieksämäen Veden jätevedenpuhdistamo osallistuu Pieksänjärven hoitoon hapettamalla ja hoitokalastamalla. Myös monet pienemmät toimijat, kuten osakaskunnat ja yksityiset maanomistajat, ovat osallistuneet vesienhoitoon kalatalousalueella.
Kuva: Pekka Sojakka
Yhteystiedot:
Liisa Muuri,
Etelä-Savon ELY-keskus,
0295 024 029,
liisa.muuri@ely-keskus.fi
Tausta-aineistot
Kyyveden toimintaryhmän kokoukset
Kyyveden vesienhoidon johtoryhmän kokous 2.4.2025 Muistio ja Liitteet (Kokouksen runko)
Kyyveden vesienhoidon johtoryhmän kokous 15.10.2024 Muistio ja Liitteet (Kokouksen runko)
Kyyveden vesienhoidon johtoryhmän kokous 23.4.2024 Muistio ja Liitteet (Kokouksen runko)
Kyyveden vesienhoidon johtoryhmän kokous 17.10.2023 Muistio ja Liitteet (Kokouksen runko)
Kyyveden vesienhoidon johtoryhmän kokous 9.5.2023 Muistio ja Liitteet (Kyyveden valuma-aluetalkkari-esitys, Kokouksen runko)
Kyyveden vesienhoidon johtoryhmän kokous 7.9.2021 Muistio (pdf), Liite 1: Ei-tuotannolliset investoinnit 2021 ja Liite 2. Kyyveden Johtoryhmä Vesienhoidon lyhyt tilannekatsaus
Kyyveden vesienhoidon johtoryhmän kokous 7.4.2021 Muistio (pdf) ja Liite: Kyyveden alivedenkorkeuden nosto Mitä tähän mennessä selvitetty? Vesilain säädöksiä
Kyyveden vesienhoidon johtoryhmän kokous 4.1.2021 Muistio (pdf) ja Liite: Vesienhoidon suunnitelu Etelä-Savossa
Kyyveden vesienhoidon johtoryhmän kokous 15.10.2020 Muistio (pdf) ja Liite (kokouksen runko, pdf)
Kyyveden vesienhoidon johtoryhmän kokous 3.3.2020 Muistio (pdf) ja Liite (kokouksen runko, pptx)
Kyyveden vesienhoitoilta 3.3.2020 Haukivuorella
Kyyveden-Pieksämäen kalatalousalueen vesienhoidon yleissuunnitelma / Palomäki
Metsätalouden vesiensuojelukeinoja / Ahola
Pieksämäen toimintaryhmän kokoukset
Toimintaryhmän kokous 8.10.2024 Muistio (pdf) ja Liitteet (Kokouksen runko)
Toimintaryhmän kokous 19.3.2024 Muistio (pdf) ja Liitteet (Kokouksen runko)
Toimintaryhmän kokous 11.10.2023 Muistio (pdf) ja Liitteet (Kokouksen runko)
Toimintaryhmän kokous 21.4.2023 Muistio (pdf) ja Liitteet (Kyyveden valuma-aluetalkkari-esitys, Kokouksen runko)
Toimintaryhmän kokous 11.10.2022 Muistio (pdf)
Toimintaryhmän kokous 11.3.2022 Muistio (pdf) ja Liitteet (Vehka- Uuhilampien kosteikkosuunnitelma, Ahven- ja Hiidenlammen koekalastusraportti (2021), Pieksämäen vesienhoitoryhmän palaveri 1_2022_Patoihin liittyvät hankkeet_11.3.2022, Heiniön kunnostuksen esiselvitysraportti ja Härkönen_Ultraäänitorjunta)
Toimintaryhmän kokous 5.10.2021 Muistio (pdf)
Toimintaryhmän kokous 25.3.2021 Muistio (pdf)
Toimintaryhmän kokous 8.10.2020 Muistio (pdf) ja kokousrunko (pdf)
Toimintaryhmän kokous 23.4.2020 Muistio (pdf) ja kokousrunko (pdf)
Suovunselän valuma-alueen kunnostussuunnitelmat 2023
Kyyveden_kuormitusselvitys 2018 -raportti +liitteet
Niskajärven kuormitusselvitys 2017 -raportti
Kyyveden latvat – metsätalouden vesiensuojelun yleissuunnitelma 2015 Suunnitelma (pdf, 26 Mt)
PIEKSÄMÄEN HEINIÖ-JÄRVEN KUNNOSTUKSEN ESISELVITYS (Savo-Karjalan ympäristötutkimus Oy, 2021)
Vehka- ja Uuhilammen sudenkorentoselvitys 2019–2020 (Latvasilmu osk 2020, pdf)
Suosituksia Pieksäjärven hoitokalastuksen toteuttamiseksi -raportti (Nablabs 2017, pdf)
Pieksäjärven ainetasetutkimus 2014–2015-raportti (pdf)
Lisätietoa (mm. alueen osakaskunnista ja veneenlaskupaikoista) Kyyvesi-Pieksämäki kalatalousalueen nettisivuilta: Kyyvesi-Pieksämäki kalatalousalue | Kalatalousalueet Etelä-Savo